Wappuja...

Vappufiiliksissä ja munkit paistettuna. Tänä vuonna ajattelin pitää välivuoden munkkien teossa, mutta tytär olikin eri mieltä ja niin meillä leivottiin munkkeja tänäkin vappuna.
Hyviä munkkeja tulikin ja paljon. Jälleen kävi niin, että ajattelimme että samalla vaivalla tulee litran taikina kuin puolikaskin, no vaivaa ei paljoa enempää ollut mutta munkkeja kyllä riittää...

Me suuntaamme isännän kanssa mökille tekemään kevätremonttia ja ikkunan pesua. Keli näyttää niin hyvältä että ehkäpä terassin kalusteet pääsevät myös paikoilleen. 

Innolla odotan viikonloppua!








Mitä kuuluu kukkaruukkuun....

Kylmien päivien ja räntäsateiden myötä on vallan unohtunut päivittää mitä kuuluu kasvihuoneprojektille. No oikeastaan ei juuri mitään...

Pohjien tieltä on nyt nostettu maasta monivuotiset ylös eli mansikat, ruohosipulit ja kuunliljat. Huomenna viimeiset ikkunamittailut ja sitten laitan tuulemaan sillä yläkerrassa taimet kasvavat ja pian pitäisi varmasti jo päästä uloskin.

taimet




Ei tässä vielä kiirettä hyvin ne sisällä voivat mutta arvatkaas mikä ihanuus tässä alla kasvaa???

kotipuutarha


Kyseessä on siis Kalla. 
Ostin puutarhamessuilta viisi kallan mukulaa joita ihailin siellä jo täydessä kukkaloistossa. 
Nyt kun lähtee itämään lisään vielä vähän multaa päälle ja jään seuraamaan miten tuo ihana kasvi kasvaa!

Väreiksi valitsin varman valkoisen ja vaalean liilan. 

Onkos tämä ihanuus sinulle jo tuttu?










Perjantain aatteita

Meillä on huutoa kuin Hakametsän hallissa. Arvannette siis, että meillä katsotaan ja kannustetaan Tapparan peliä.
Lasi viiniä ja "erikoismunakas" kaapista löytyneistä tarvikkeista kruunaakin illan. 



Huomenna on jälleen se päivä, kun meillä alkaa autourheilun eli jokkiksen kisakausi. Eli kypärä päähän ja aivot narikkaan ❤️

Pitäkäähän peukkuja, että kisa menee hyvin. Ihanaa viikonloppua kaikille!


Häkissä on...


  Meillä aula on lähes käyttämätöntä tilaa, mutta tykkään älyttömän paljon äitini entisöimästä vanhasta pöydästä ja tuolista. Muutamia kertoja olen ajatellut maalaavani tuon punaruskean värin valkoiseksi tai jopa mustaksi, mutta oikeastaan se sopii hyvin yläkerran värien kanssa. Katsotaan sitten kun päästään kunnolla remppaamaan yläkertaa josko se silloin vaihtaa väriä, tai sitten ei.

Vanha kodinonni  pääsi ihanan verkkohäkin suojiin vanhalle pöydälle. Siinä se saa meitä nyt ilostuttaa.

Hei, huomenna onkin jo keskiviikko, pikkulauantai, joten viikonloppu onkin jo ihan huudeilla, hurraa!





Hyötypuutarha



Puutarhan ensimmäiset istutukset on saatu tehtyä. Eilen jo vähän raotin messuostoja niin tänään niitä on jo todenteolla laitettu käyttöön.
Lasiterassille istutin Vilikkalan messupistesteeltä ostettuihin kotisäkkeihin kaupan salaatit. Kun kelit sallii nostan ne sitten ulkoterassille lähelle grilliä. Näin kätevästi ne ovat aina siellä missä niitä tarvitsen.




Tiesitkö muuten että säkkien materiaali huopa on valmistettu 100% kierrätetystämuovista kuten esim juomapullosta? 
Säkki toimii kasvatussäkkinä sillä huopa on hengittävä mutta myös sisällä korin tavoin tavaroiden säilytyspaikkana ja niitä oli kahta eri kokoa. Säkit voi huoletta pestä pesukoneessa ja kestävät käyttöä vuosia. Älyttömän kätevä ja monikäyttöinen säkki!

Nämä  kolme pientä säkkiä eivät siis riitä minulla kuin alkuunsa joten lähden hakemaan niitä lisää❤️.




(Kuva lainattu vilikkala.fi sivuilta)




Piipahdus messuilla...

Tänään on vietetty mukava bloggaripäivä Tampereella supermessuilla, shoppailen puutarhajuttuja ja tutustuen uusiin kotimaan matkakohteisiin. Pirkkahallissa oli siis puutarhamessut, keräilymessut, kotimaan matkailumessut. Messuilla myös April fest jossa pääsivät kulinaristit herkuttelemaan ja maistelemaan uusia viinejä ja oluita livemusiikin äärellä.



Näitä puutarhatonttuja minäkin olisin päästänyt puutarhaani.


Vanhat jouset uusiokäytössä. Meiltäkin löytyy itseasiassa yhdet tuollaiset mökin puuvajan seinältä, ehkä pian jostain muualtakin....





Puutarha puolella pääsi seuraamaan kukkasidonnan sm kisoja. Kilpailijoiden Kevätpuu teoksia onkin nähtävillä koko viikonlopun ajan. Tässä muutama taidon näyte, aikas makeita!



Nyt jos alkoi messut kiinnostamaan ehdit vielä hyvin mukaan messuilemaan sillä messut ovat avoinna sunnuntai-iltaan klo 17 saakka avoinna. 

Mukaan kotiin lähti messuilta vaikka mitä. Ihania huopakasseja istutuspusseiksi joista kerron hieman myöhemmin, erilaisia siemeniä, kallan juurakkoja, erilaisia makuteepusseja, juustoja ja chilituotteita. 

Mukavaa perjantai-iltaa❤️










MANSIKKAPAIKKA - ARVONNAN VOITTAJA


Mansikkapaikka - Ihanan Ilonan uutukainen kirja on arvottu. Mansikkapaikkaa pääsee makustelemaan:

Marika Palanutta siirappia- blogista kommentillaan: 

Ihana arvonta! <3
Mökki kuuluu suomalaisen sielunmaisemaan ja niinhän se on, että se on myös minun mansikkapaikkani. Ihana olisi päästä selaamaan tuon kirjan kuvia!
Mukana kahdella arvalla :)


Ihania lukuhetkiä Marikalle❤️

Tyttöjen herkkuilta!

Meillä vietetään tyttöjen iltaa, sillä mies lähti työmatkalle Portugaliin. Niinpä me tytöt leivottiin, käytiin jumpalla ja herkuteltiin.


Päätettiin tehdä pizzaa. Puoliksi sun ja puoliksi mun tyylillä.

Tuli todella hyvä gluteiinittomista jauhoista tehty pohja. Päälle punasipulia, paprikaa, herkkusieniä, mustia oliiveja, ananasta, reilusti tomaattia pohjalle ja minun puolelle vielä fetaa ja juustoa.

Nyt voikin sitten käpertyä vatsan viereen sohvalle. Vaan ei...meillä on vielä näkkäri uunissa ❤️ ja ah ihania kookosmaitoon tehtyjä voisilmäpullia pakkasessa!

Tänään kuitenkin ajoissa nukkumaan sillä viime yö meni enempi vähempi pyörien kun tiesi että neljältä pirisee miehen kello ja olisi lähdön aika työreissuun.

Maanantaihalein:




Haaste: Miksi bloggaan?

Vastaan siis haasteen Miksi bloggaan jonka sain Ihan vain tavis mutsi - blogin Ilonalta, kiitos haasteesta.

Blogi sai alkunsa, kun ostimme kesämökin syksyllä 2013. Ajattelin, että jonnekin haluan kerätä tietoa ja kuvia mökin elämästä. Olemme aina olleet kovia tekemään remonttia, aina on työn alla jotain joten mikä olisi helpompaa kuin tarkistaa blogista milloin mitäkin tehtiin, miten mökki ja me olemme muuttuneet.  Blogin tarina on muuttunut matkan varrella lähemmäksi lifestyle bloggausta sillä kuten aktiiviset lukijat ovat huomanneet meillä tykätään tehdä myös ruokaa, nauttia, hoitaa puutarhaa, matkustaa... Niinpä sulloin kaikki, koko elämämme blogiin.


Bloggaaminen on minulle täysin harrastus. Toki olen aina pitänyt valokuvaamisesta joten blogiin on ollut ilo laittaa myös kuvia niin matkoilta kuin kukkapenkeistä. Luen mielelläni myös muiden blogeja jossa on paljon kuvia ja voisin kai sanoa että blogissani on varmasti enemmän kuvia kuin tekstiä.

Merkittävintä blogihistoriassani on ollut kun Ilona Pietiläinen otti meihin yhteyttä, että haluasi tehdä jutun Meidän Mökki  -lehteen mökistämme. Harkinnan jälkeen rohkaistuin lähtemään mukaan. Myös siitä on poikinut jatkoa sillä saimme kunnia olla mukan myös Ilonan uusimman Mansikkapaikka kirjan sivuilla.

Mielenkiintoista bloggaamisesta on myös tehnyt useat uudet blogiystävät joista osan olen tavannut tapahtumissa livenä ja toivottavasti vielä monta uutta tuttavuutta tulee jatkossakin. Myös yhteistyö eri yritysten kanssa on onnistunut, olen löytänyt juuri minulle sopivia yhteistyökumppaneita ja mielelläni silläkin saralla tutustun vielä uusiin yhteistyöyrityksiin.

Haastan mukaan neljä blogia joita seuraan aktiivisesti, ja tässä he tulevat:

Villejä lupiineja - Marita
Nainen talossa -  Katja
Minäkö keski-ikäinen - Tiia
Palanutta siirappia - Marika

Toivottavasti otatte haasteen vastaan ja säännöt ovat seuraavat:

Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa.) Saat osallistua vasta saatuasi haasteen. (Ja niitähän voi vaikka pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen) Kirjoita ja julkaise oma tarina blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsiltä, voit haastaa jonkun toisen. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina- haasteen käynnisti KOTOTEKO-blogi

Kevättä kotiin ja...

...perjantai-iltana sain jonkinlaisen siivoushepulin kotona (ja ihan aiheesta kyllä) siinä lähti osa talven kuihduttamista kukista roskiin ja olkkarissa pikkutavarat vaihtoivat paikkaansa.  Löysin paikallisesta kukkakaupasta kivan matkalaukn näköisen ruukun lankaköynnökselle. Tuo lankaköynnös on muuten yksi minun lempiviherkasveja! Ai miten pikku muutokset tekivätkin kivan ilmeen olkkariin. 

Jokos muuten olette aloittaneet ikkunanpesuoperaatiot? Täällä vielä odotetaan inspiraatiota siihen homman, ehkä sitten huomenna....

Nyt alan väkertämään arvontalappuja joten 12.pvä sitten kuullaan kuka voittaa Ilonan kirjan Mansikkapaikka <3

Kivaa lauantaita!

perfect home

kodin kukat




Sorruin vähän...

...ostamaan vielä parit kevätkukat.
Kun ei vielä puutarhaan pääse möyrimään niin fiilistellään muuten. Rapun pielelessä olevalle pöydälle maljaruukkuihin laitoin krookuksia ja helmililjoja. Kukkia vaan ei voi olla liikaa.
Narsissipussin sulkineen vien perjantaina ystävälle piristämään hänen päiväänsä ❤️

Kyllä kuulkaas nyt sormet syyhyää tuonne puutarhaan, että toivottavasti pian päästään keväthommiin....

Muistathan muuten osallistua arvontaan... KLIK

Mukavaa keskiviikkoa!






Matkakuvin palaan Italiaan

Vieläkö jaksatte matkakuvia? 

Rooma oli täynnä kaikkea ihanaa katsottavaa, kirkot olivat todella kauniita, upeita, isoja ja hyvin koristeltuja. Varsinkin alla olevan kirkon seinien marmoripinta sai katseen viipymään pitkään  seinillä.  Upeat yksityiskohtaiset koristeet olivat myös tutkimisen arvoisia.


Itse Colosseum oli upea näky myös illalla. Upeasti valaistut kaaret  ja puisto keräsivät vielä puolenyön aikaan niin paikallisia kuin turistejakin ihastelemaan nähtävyyttä.


colosseum





 Appelsiineja ja sitruunoita näki kasvavan jo useassa paikassa. Jos jotain voisin toivoa kotimaahan, haluaisin että meilläkin kasvaisi sitruspuita luonnossa.
Mikä olisi hienompaa kuin hakea omasta puutarhasta tuoreat appelsiinit ja puristaa niistä aamiaiselle mehua.


 Katu oli suljettu liikenteeltä Paavin pääsiäiskulkuetta varten. 

matka roomaan
 Fontana di trevi on suosittu suihkulähde, olihan se kaupungin suurin ja tunnetuin. Suihkulähteen keskellä tekokallion päällä lepää meren jumala Okeanos. Suihkulähteen takana on rakennus Palazzo Poli, paavien toimistorakennus.

italia
 Ruokaa!!! 
Sitä jään kaipaamaan, Italialainen ruoka oli todella hyvää. Pastaa, pizzaa... 
Tässä juusto pedillä pippurijuustopastaa, nam!

 Vatikaani, katolisen kirkon keskus valmistautui pääsiäiseen. 
Tuhannet katolilaiset saapuivat pääsiäisenä vatikaaniin, paikka oli siis täynnä ihmisiä.  Upeat pylväät kehystivät aluetta ja tiesittekö, että pilarit ovat kuulemma eri korkuisia antaakseen vaikutelman omasta pienuudesta kun saavut paikalle, minä en tiennyt tätä!
 

 Meidän hotelli Villa Torlonia oli saanut nimensä vieressä sijainneen puutarhan ja siellä sijaitsevan huvilan mukaan. Hotelli oli äärettmän siisti pieni hotelli rauhallisella paikalla. 

rome

rooma
 Pantheon, kaikkien jumalien temppeli. Katossa olevasta  aukosta sisään pääsivät auringon säteet, mutta myös sateella sadepisarat.


Kuvia olisi vaikka kuinka paljon näytettäväksi,  mutta parasta ne olisi nähdä ihan livenä. Tunnelmaa ei voi pelkin kuvin kertoa, kuvien välityksellä niitä saa vain murun verran tietoa ja fiilistä. Ehdottomasti siis suosittelen Roomaa kaupunki lomaksi. Meistä tuo kolme vuorokautta oli juuri sopiva aika vierailla historiallisissa maisemissa. Toiveissa olisikin päästä seuraavaksi sitten joskus Gardajärvelle italiaan, minne siellä, sen haluiaisin kuulla teiltä. 

Onko siis vinkkejä Gardajärvelle haluaville?