Hyvää joulua


Jouluaatto!!!

Maa on valkea ja riisipuuro tuoksuu keittiössä. Kuusi on koristeltuna, lahjat ja matkalaukut eteisessä pakattuna.
Siinä meidän joulu täällä kotona sillä suuntaamme aamulennolla viettämään puolalaista joulua  Gdanskiin. Tämä onkin ainut kertaista karata jouluksi pois sillä ensivuonna meillä juhlii joulua myös 5. polvi. Kyllä, meistä tulee siis tammikuussa isovanhempia pienelle prinsessalle.

Lapset olivatkin jo perjantaina jouluillallisella vai kutsuttaisiinko paremmin pizzaperjantaiksi. Ruoaksi siis jotain ihan muuta kuin jouluruokaa.

Innolla odotan tämän illan jouluillallista, millaista tuo puolalainen jouluruoka oikein onkaan. Joulupäivänä aion etsiä paikan josta saamme puolalaista perinnekeittoa, Zurek keittoa, se on niiiiin hyvää!
Lämpötila näyttää +9 Gdanskiin joten siellä tuskin on valkeaa joulua,  mutta mieli on nyt niin jouluinen, että tuskin haitannee ja paikka on ihana vanha kaupunki joen rannalla joten nähtävää riittää!

Täältä pääset katsomaan viime vuoden syksyn reissua Gdanskiin 
KLIK*

Mutta nyt toivotan sinulle oikein ihanaa ja lämmintä joulua!




Ei kommentteja